Elinikäistä kehittymistä

Jotkut työntekijät nauttivat työstään BioMarilla loputtomasti. Marie Hillestad on yksi heistä: hän on ollut tössä BioMarilla vuodesta 1990.

"Olen johtava tutkija, ja pitkä urani käsittää sekä henkilökohtaista että ammatillista kehitystä. Tuntuu todella siltä, että olen pystynyt vaikuttamaan tehokkaan ja kestävän vesiviljelyn kehittymiseen maailmanlaajuisesti", toteaa Marie Hillestad, BioMarin Norjassa sijaitsevan kansainvälisen tuotekehitystiimin jäsen.

Marie on monella tavalla ollut mukana luomassa perustaa nykypäivän BioMarille. Hän tuli yritykseen aikana, jolloin BioMar alkoi kehittämään kasvatetusta kalasta tärkeää ravinnonlähdettä kasvavan maailman väestön tarpeisiin.

"Minut palkattiin vastavalmistuneena BioMarin tuotekehitysosastolle Norjaan vuonna 1990, ja aloitin työn ensimmäisenä tuotekehittäjänä", Marie kertoo. Nyt BioMarin tuotekehitystyöryhmään kuuluu yli 30 asiantuntevaa tutkijaa, ja minä johdan yhtä neljästä kansainvälisestä tutkijaryhmästä, joka huolehtii BioMarin vahvan tuotantolinjan varmistamisesta. Kalojen ravitsemus on ydinosaamistani, etenkin ravinnevaatimukset ja kalojen suorituskykyisyys."

Marie on kehittynyt paljon niin henkilökohtaisesti kuin ammatillisesti BioMarissa viettämiensä vuosien aikana. "Olen oppinut paljon erilaisissa tutkimusprojekteissa ja ottaessani vastaan uusia vastuualueita, joihin kuului muun muassa vahvan tutkijaryhmän luominen prosessitekniikan alalla", Marie sanoo ja lisää: "Olen aktiivisesti etsinyt uusia mahdollisuuksia kehittää ammatillisia kykyjäni. Olen väitellyt filosofian tohtoriksi, tehnyt yhteistyötä ulkopuolisten tutkijoiden kanssa, verkostoitunut muiden ammattilaisten kanssa ja suorittanut MBA-opintoja."

Marien mukaan BioMar on yritys, joka on omistautunut omalle alalleen sekä halukas innovoimaan ja ottamaan harkittuja riskejä. "Yritys on aina antanut tilaa uusille ideoille ja mahdollistanut sisäisen tutkimuksen ja osaamisen yhdistämisen ulkoiseen asiantuntemukseen tulevaisuuden tuotteiden innovoinnissa", Marie sanoo. "Minulle tärkeimpiä ovat mahtavat kollegat ja uudet haasteet. Niiden vuoksi olen halunnut jäädä BioMarille ja haluan työskennellä täällä myös jatkossa."

Marie Hillestad, BioMarin kansainvälisen tuotekehitystiimin jäsen