- T&K
- Seafood
Parempi rehu. Parempi kala. Parempi ruoka
BioMarilla ymmärrämme, että laadukkaan kalan matka lautaselle alkaa ravitsevasta rehusta. Tavoitteenamme on aina ollut kehittää vesiviljelyrehuja,…
BioMar tuo markkinoille uuden kalanrehun, jossa vähennetään entisestään kirjolohen kasvatuksesta tulevia fosforipäästöjä.
Itämeren alueen kalankasvattajat tuottavat vuosittain tuhansia tonneja terveellisiä ja maukkaita kirjolohituotteita kuluttajille. Vaikka vesiviljelyssä ruuantuotanto on jo kestävän kehityksen mukaista, pyrimme Biomarilla vähentämään kuormitusta entisestään kehittämällä jatkuvasti rehujamme.
Tanskan BioMarin toimitusjohtaja Anders Brandt-Clausen kertoo: ”Teemme yhteistyötä kalanviljelijöiden kanssa ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Myös uusin rehumme on yhteistyön tulosta. Olemme yhdessä kestävään kehitykseen sitoutuneen asiakkaamme kanssa ottaneet vastaan haasteen fosforipäästöjen vähentämisestä.”
BioMar-rehuratkaisut ovat edistäneet vesiviljelyliiketoiminnan kestävää kehitystä yrityksen perustamisesta lähtien. Teknologisten läpimurtojen, innovatiivisten ainesosien ja uusien rehukonseptien myötävaikutuksella nykyään on mahdollista viljellä kalaa tehokkaammalla tavalla kuin pari vuosikymmentä sitten.
Anders Brandt-Clausen kertoo: ”Vuosien varrella olemme saavuttaneet paljon myönteistä rehun kehityksessä. Lisäksi viljelijöiden ponnistelut tarkempaan ruokintaan ovat johtaneet kalanviljelyn ympäristöjalanjäljen mittaviin vähennyksiin. Nykyisin kalat hyödyntävät suurimman osan rehun ravintoaineista. Hyödyntämättä jää ainoastaan vähäinen määrä ravinteita. Tämä uusi rehu luo uuden standardin ympäristön ravinnekuorman vähentämiselle.”
Uusi rehu kehitettiin BioMarin ja viljely-yritysten Heimon Kala Oy:n (Suomi), Redstorm OÜ (Viro) ja Överumans Fisk Ab:n (Ruotsi) kanssa läheisessä yhteistyössä Margus Rebanen johdolla. Hän vastaa näiden laitosten toiminnasta "Olemme kasvattaneet kirjolohta isossa mittakavassa laitoksillamme erittäin positiivisin tuloksin vuonna 2019”, Margus Rebane kertoo.
”BioMar on sitoutunut kehittämään innovatiivisia rehuratkaisuja ja on aina ylpeä yhteistyöstä asiakkaiden kanssa. Yhdessä löydämme ratkaisuja vesiviljelyalan menestyvälle tulevaisuudelle” Anders Brandt-Clausen toteaa lopuksi.
Itämeren alueen kalanviljelijät voivat ottaa uuden rehun käyttöön huhtikuussa 2020.
BioMarilla ymmärrämme, että laadukkaan kalan matka lautaselle alkaa ravitsevasta rehusta. Tavoitteenamme on aina ollut kehittää vesiviljelyrehuja,…
Hiljattain tehdyssä rehukokeessa BioMarin Inicio Plus -alkukasvatusrehu osoitti jälleen vahvuutensa saavuttamalla nopeamman ja tasaisemman poikasten…
Yli 30 vuoden kokemuksella suomalaisesta kalankasvatusmarkkinasta, Oy BioMar AB tarjoaa käytännönläheisiä palveluita ja nopeita toimituksia…
Vesi kulkee vedenjakokammiosta vaakasuoran levyn erikoisvalmisteisten suuttimien läpi, jotka muodostavat vesisuihkuja. Suihkut tulevat kammioon, joka…
Ihmisten tavoin kalat tarvitsevat tietyn määrän happea selviytyäkseen. Veden liian alhainen happipitoisuus voi vaikuttaa kalojen terveyteen ja tätä…
Kalankasvatuksessa veden suuret happipitoisuuden vaihtelut vaikuttavat negatiivisesti kalojen hyvinvointiin ja tätä kautta niiden kasvuun. Veden…
Oy BioMar AB tarjoaa kalanrehuja suomalaisille yhteistyökumppaneilleen jo yli 30 vuoden kokemuksella. Suomessa kalankasvatus on vahvassa asemassa…
Veden happipitoisuuden tarkkailu ja hapetuksen toteuttaminen ovat taloudellisen kalankasvatuksen edellytyksiä. Happi on yksi tärkeimmistä kalojen…